Milloin sodankylänsaame kuoli?

 

Mikä sodankylänsaame?

Kuten käytännössä koko Lapin sisämaassa ja Kuusamossa, on myös Sodankylässä puhuttu vielä hiljattain saamea. Historiallisen Kemin Lapin kieltä kutsutaan kattonimityksellä keminsaame, vaikka joka lapinkylässä näyttääkin olleen omanlaisensa murre (ks. Häkkinen 2018: Metsälappalaisten kielelliset jäljet). Sodankylän lapinkylän kieltä voidaan siksi kutsua sodankylänsaameksi.

Sodankylänsaamesta ainoat muistiin kirjoitetut näytteet ovat Olaus Matinpoika Sirman (saameksi jotain sellaista kuin Čirma Mohcee Vuolli eli Vuolli Mohceen poika Čirman suvusta; ks. Kallio, Valtonen & Jouste 2019: Olaus Sirman runojen vertailevaa luentaa –runojen poetiikka suhteessa suullisiin ja kirjallisiin lähikulttuureihin) Johannes Schefferukselle laulamat ja tämän Lapponia-teoksessa vuonna 1674 julkaisemat joiut Kulnasatz niråsam (”Kulnasatz vaatimeni”) ja Morse faurog (”Morsiamen rakkauslaulu”).

Sirman joiuissa mainitaan Sodankylän kirkonkylän itäpuoliset paikat Källueiaure /Kelvejaure/ = nykyinen Kelujärvi ja Orre jawre /Orrejaure/ = nykyinen Orajärvi. Sirma käänsi myös Gezeliuksen Katekismuksen saameksi, mutta toisin kuin joiut, se ei näytä edustavan johdonmukaisesti hänen omaa murrettaan.

 

Milloin saamen kielestä vaihdettiin suomen kieleen?

1800-luvun alussa Lapissa kierrelleet tutkijat raportoivat vielä yleisestä saamen kielen taidosta. Esimerkiksi Jacob Fellman kirjoitti vuosina 1820–1831 ylös tietoja Lapista moniosaiseen teokseensa Anteckningar under min vistelse i Lappmarken. Kolmannen osan (Del 3: Lappmarkerna Land och Folk, företrädesvis de finska) sivulla 407 hän kirjoittaa:

”De Sodankyläboar, som härstamma af Lappar, bo företrädesvis i trakterna af Unarinperä, vid Kitinens öfre lopp, och i Kemikylä. På många orter, isynnerhet i södra delen af Sodankylä, ej blott förstås lappska ganska allmänt, utan detta språk t. o. m. begagnas af somliga i hemlifvet. Och äfven i den finska, som talas af dem, hvilka äro af Lappskt ursprung, spåras många reminisenser af lappskan.”

Oma suomennokseni:

”Ne sodankyläläiset, jotka polveutuvat saamelaisista, asuvat etupäässä Unarinperän, Kitisen yläjuoksun ja Kemikylän seuduilla. Monin paikoin, erityisesti Sodankylän eteläosissa, ei pelkästään ymmärretä saamen kieltä yleisesti, vaan tätä kieltä käytetään myös kotioloissa. Ja myös se suomen kieli, jota puhuvat ne, jotka ovat saamelaista alkuperää, kantaa monia jälkiä saamesta.”

Eli vielä 1820-luvulla saamea osattiin Sodankylässä alueittain yleisesti. Ja kyse oli nimenomaan vanhasta paikallisesta kielestä (keminsaame-nimityksen alle kuuluvasta sodankylänsaamesta) eikä pohjoissaamesta, jonka puhujia asettui kunnan pohjoisosaan Vuotsoon vasta 1800-luvun lopulla. Ainakin mainituilla alueilla lapinkylien vanhoihin sukuihin syntyvät oppivat siis suomen ohella vielä saamen kotikielenään, eli vallitsi kaksikielisyys. Sukuhistoriallisesti tämä tarkoittaa meidän nykyään elävien viidettä tai neljättä esipolvea: omien syväjärveläisten isovanhempieni isovanhemmat ovat syntyneet 1830–1850-luvuilla.  

Kielenvaihto ja kielen kuolema

Väestön kielen vaihtuminen A:sta B:ksi (esim. saamesta suomeksi) tapahtuu kaksikielisyyden kautta, ja sen ajatellaan tapahtuvan tyypillisesti viidessä sukupolvessa (vaikka toki se voi tapahtua myös nopeammin tai hitaammin):

1. vaihe/sukupolvi: A (1760/1790)

2. vaihe/sukupolvi: Ab (1790/1820)

3. vaihe/sukupolvi: AB (1820/1850)

4. vaihe/sukupolvi: aB (1850/1880)

5. vaihe/sukupolvi: B (1880/1910)

Kaksikielisyyden vaihe voi kestää vakaana hyvinkin pitkään, ja onkin syytä olettaa, että hallinnollisista ja kirkollisista syistä Sodankylän asukkaatkin ovat enenevässä määrin osanneet suomea jo 1500- tai viimeistään 1600-luvulta alkaen. Saamen kielen heikkeneminen alkoi tapahtua kiihtyvällä vauhdilla vasta 1800-luvulla. Vaiheessa 5 alkuperäinen kieli ei enää siirry uusille sukupolville, vaan he oppivat enää valtaväestön kielen. 

Kun tiedetään, että 1820-luvulla saame oli Sodankylässäkin alueittain vielä tasavahva kieli suomen kanssa (AB) ellei paikoin peräti vahvempikin (Ab), koskapa Jacob Fellman mainitsee saamelaissukujen suomen kielessäkin olevan vahvaa saamelaisvaikutusta, niin näyttää erittäin todennäköiseltä, että vielä 1900-luvulla olisi elänyt keminsaamea (sodankylänsaamea) lapsena eli 1800-luvun alkuvuosikymmeninä oppineita henkilöitä. Monet tällaisia väitteitä esittävät sukutarinat näyttävätkin saavan tukea Fellmanin ja muiden 1800-luvun lapinmatkaajien kuvauksista.

Sodankylänsaame kuoli lopullisesti silloin, kun kuoli viimeinen kieltä osannut vanhus. Tämä on todennäköisimmin tapahtunut vasta 1900-luvulla, mutta varmaa tietoa ei tästä asiasta ole enää mahdollista saada.