Sodankylän varhaisin kuuluisuus

…on tietysti Olaus Matthiae Sirma, niin kuin hänen nimensä latinalaisittain kirjattiin oppineen Johannes Schefferuksen papereissa. Suomeksi nimi olisi Olli Matinpoika Sirma, mutta hänpä ei ollut suomenkielinen vaan Sodankylän lappalaisia (historiallinen nimitys saamelaisille). Toki jo tuohon aikaan moni saamelainen epäilemättä osasi myös suomea tai ruotsia voidakseen asioida alueella vierailevien pappien ja veronkantajien kanssa. Saameksi häntä olisi kutsuttu jollain sen kaltaisella nimellä kuin Mottse Vuolli (”Matin Olli”).

 Sirman oletetaan syntyneen vuoden 1650 tienoilla, ja hän kasvoi vielä täysin saamelaisessa Sodankylässä. Sodankylä oli yksi Kemin Lapin lapinkylistä, jonka alueelle suomalaiset uudisasukkaat eivät saaneet asettua. Ruotsi ja muut lähivallat kyllä verottivat lappalaisia, mutta samalla myös suojelivat. Vasta vuonna 1673 kuningas avasi lapinmaat uudisasukkaille kuuluisalla asutusplakaatillaan.

 Sattumoisin juuri samana vuonna julkaistiin myös Schefferuksen latinankielinen suurteos Lapponia. Se sisälsi kaksi Sirmalta talteen saatua laulutekstiä, jotka esitettiin kirjassa sekä saameksi että latinaksi. Seuraavina vuosina kirja käännettiin monille Euroopan kielille, ja ”primitiivisten lappalaisten” runouden korkeaa tasoa ihasteltiin kaikkialla Euroopan sivistyneistön piirissä. Seuraava kuva on Lapponian vuoden 1674 englanninkielisestä käännöksestä.

 Käännökset näissä erikielisissä versioissa ovat osoittautuneet erittäin vapaiksi: riimittely ja sen ajan modernin runouden kaavat olivat tärkeämpiä kuin sisällön sanatarkka kääntäminen. Suomalaisille tämä laulu, ”Kulnasatz niråsam”, on tuttu sanoituksilla ”Juokse porosein” (jossa tosin on aiheita myös toisesta laulusta). Alkuperäisen laulun sävelkulku on kuitenkin jäänyt tuntemattomaksi.

 

Sodankylä Euroopan kartalle

 Sirman laulujen sanoituksista on tunnistettu Sodankylän nykyisen kirkonkylän itäpuolisen alueen paikannimiä, erityisesti Orajärvi ja Kelujärvi. Odotetusti Sirman laulujen nimiasut ovat lähempänä näiden paikannimien vanhoja asiakirjamuotoja kuin nykyisiä nimimuotoja.

Orre jawre = Orajärvi (1695: Orrajärfwi)

Källueiaure = Kelujärvi (1724: Kelfvojerf)

Kaigawarre (”Kaikavaara”), Kaigawånaide (”Kaikavuonoja”) = Kaiko-nimiryväs: Kaikkosenkummut (Orajärven lähellä; aiemmin Kaikosen kummut), Kaikoselkä (Luoston itäpuolella), nyk. Vaulojoki (Kitisen yläjuoksulla; 1767: Kaikosenwäfla, 1804: Kaikaväylänen)

Seuraava kartta on Erkki Itkoselta (1940):

 Sirman isää Mattia tai veljeä (Matinpoikaa) ei kuitenkaan ole tunnistettu sen aikaisista asiakirjoista Sodankylän isäntien joukosta. Sukunimenä ei Sirmaa tavata, kun kyseessä näyttää olleen Ollin oma lisänimi (siitä jäljempänä lisää). Mahdollisia ehdokkaita toki on useitakin, koska Matti oli tuohon aikaan yleinen nimi. Isoina järvinä Orajärvi ja Kelujärvi olivat kuitenkin lapinkylän väestön laajasti nauttimia kalapaikkoja, ja suurimmalla osalla Sodankylän tuon aikaisista perheistä oli kalastusoikeus jommallakummalla järvellä. Todennäköisesti kuitenkin Sirman sukulaisia elää seudulla vielä tänäänkin.

 

Lahjakas mutta hankala tyyppi

 Sirma oli ilmeisesti nuorena poikana tehnyt älyllään ja tiedoillaan vaikutuksen johonkuhun oppineeseen herraan, koska hänet vietiin kouluun ”Suomeen”. Hänen kerrotaan saaneen lisänimensä Sirma siitä, että hän heti kouluun saavuttuaan osoitti taitamatonta ja sopimatonta käytöstä. Lisänimen merkitys olisi ollut ’susi’, ja selitystä tukee se, että Sirman nimi on kirjoitettu mm. Siermo, Zciermo, jotka vastaavat kohtalaisesti kildininsaamesta tavattua sanaa če̮rm ’susi’. Myös Tornion Lapissa on ilmeisesti aiemmin tunnettu sana sirma ’susi’.

 Opintie jatkui korkeimmalle tasolle saakka: ylioppilaaksi hän kirjoitti 1672, jatkaen opintojaan Upsalan yliopistossa, mistä hän valmistui rivakasti peräti kahdessa vuodessa – ensimmäisenä korkeakoulutettuna saamelaisena koskaan. Juuri tällöin hän on toiminut Johannes Schefferuksen tiedonantajana, kertoen Lapista ja sen asukkaista paljon muitakin asioita kuin kyseiset kaksi laulua.

 1675 Sirma nimitettiin Jukkasjärven kappeliseurakunnan Enontekiön komministeriksi. Mikään harras ja puhtoinen kirkonmies ei kuitenkaan ollut kyseessä, vaan riitaisa ja viinaan menevä saarnaaja, jonka tiedettiin jopa tapelleen fyysisesti oman esimiehensä, Jukkasjärven pastorin kanssa. Käräjillekin Sirma haastettiin hänen humalapäissään solvattuaan ja pieksettyään kylännimismiestä. Lisäksi hän oli nimittänyt erästä naista noita-akaksi, syyttäen tämän noituutta vaimonsa saamasta keskenmenosta. Seurakuntalaiset vaativat Sirmaa joko muuttamaan käytöstään tai eroamaan toimestaan. Kopeasti Sirma totesi, että pikemminkin seurakuntalaisia pitäisi rangaista heidän hänelle tuottamastaan harmista.

 Ilkeät juorut syyttivät pappismiestä pahemmistakin asioista. Saadakseen paikalliset käymään kirkossa sunnuntaisin hän olisi muka sallinut heidän jatkaa pakanallisia menojaan ja osallistunut itsekin joikaamiseen ja noitarummun takomiseen. Eihän tämä täysin mahdoton ajatus ole, koska Sirman nuoruudessa saamelaisten pakanuus oli vielä vahvasti voimissaan. Sodankylän vanha kirkko rakennettiin vasta 1689, kun Sirma työskenteli jo Enontekiöllä. Epäilemättä hänen maailmankuvansa oli synkretistinen, aivan toisenlainen kuin nykykristityillä – pakanoillehan uskonto yleensä on avoimempi kokonaisuus, johon voidaan yhdistää uusia vaikutteita, ja vain kristityt näkevät oman uskontonsa tiukkarajaisena ja muut jumaluudet ja henkiolennot poissulkevana pakettina.

 Toisessa vaakakupissa oli hänen kunnianhimoinen hankkeensa kääntää osia Johannes Gezelius vanhemman katekismuksesta saameksi – aikana, jolloin saamelaiskielille ei ollut kehitetty kirjakieliä, ja ylipäätään julkaisuja saameksi oli ollut vasta muutamia ja nekin enimmälti mahdottomia lukea. Sirma ei kuitenkaan onnistunut saamaan rahoitusta teoksensa painattamiseen, ja se julkaistiin vasta 1913 (käsikirjoitus oli päivätty 1716). Meni vielä 150 vuotta, ennen kuin Suomen saamelaisille alettiin julkaista kirjallisuutta heidän omilla kielillään, ja esimerkiksi inarinsaameksi katekismus julkaistiin vasta 1902.

Sirma kuoli vuonna 1719. Arvi Järventaus on kirjoittanut hänen elämästään romaanin Risti ja noitarumpu (1916), jonka voi ladata PDF:nä Doria-tietokannasta (linkki lähteissä).

 

Lähteet 

Bartens, Raija 1992: Olaus Sirma: kansanrunon välittäjä vai saamelaisen taıderunon ensimmäinen edustaja? Virittäjä 1992. https://journal.fi/virittaja/article/download/38517/27186

Capdeville, Sophie Alix 2014: Saamenkielisen kirjakulttuurin synty Suomessa. P. Keskitalo, V.-P. Lehtola, & M. Paksuniemi (Eds.), Saamelaisten kansanopetuksen ja koulunkäynnin historia Suomessa (pp. 87–103). Siirtolaisuusinstituutti. Siirtolaisuusinstituutin julkaisuja, A50. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/72912/saamenkielisen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Itkonen, Erkki 1940: Olaus Sirman kotiseudusta ja kielestä. Virittäjä 44.

Itkonen, T. I. 1958/2011: Koltan- ja kuolanlapin sanakirja I–II. Wörterbuch des Kolta- und Kolalappen I–II. Lexica Societatis Fenno-Ugricae XV.

Järventaus, Arvi 1916: Risti ja noitarumpu: Olaus Sirman tarina. [Fiktiivinen romaani] https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/145957/Risti_ja_noitarumpu_Olaus_Sirman_tarina.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

Kallio, Kati & Valtonen, Taarna & Jouste, Marko 2019: Olaus Sirman runojen vertailevaa luentaa – runojen poetiikka suhteessa suullisiin ja kirjallisiin lähikulttuureihin. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja 97. https://journal.fi/susa/article/download/75266/41070/117955 [Sisältää itse laulut tarkkoine suomennoksineen.]

Wiklund, K. B. 1913: En kemilapsk text från år 1716. Le Monde Oriental 7. [Sirman katekismus]

Zorgdrager, Nellejet 2017: The Role of Place-Names in Olof Sirma’s two Yoik Texts and their Translations. Journal of Northern Studies vol 11 no 1. https://www.diva-portal.org/smash/get/diva2:1191638/FULLTEXT02.pdf