Kolmas totuus metsäsaamelaisista

 Metsäsaamelaisten oma totuus on, että he ovat saamelaisia. Saamelaiskäräjien johdon totuus on jo pitkään ollut, että metsäsaamelaiset ovat suomalaisia, joilla on saamelaisia esivanhempia. Kummankaan väitteen tueksi ei voida esittää useimpien henkilöiden kohdalta pitäviä todisteita, joten ne eivät määritelmällisesti ole edes totuuksia vaan mielipiteitä tai uskomuksia. Lopulta kolmas totuus onkin ainoa totuus: me emme pysty varmuudella sanomaan, ovatko metsäsaamelaiset etnisyydeltään ja etniseltä identiteetiltään saamelaisia, suomalaisia vai jokin siihen väliin jäävä erillinen ryhmänsä. Lisäksi yksilötasolla ryhmän jäsenten välillä on suuria eroja, joten metsäsaamelaisten saamelaisuutta ei edes voida arvioida yhtenä pakettina.

 Aluksi kerron, mitä tiedämme metsäsaamelaisista historiallisena ja nykyisenä ryhmänä. Sen jälkeen selitän, mitä tasoja etnisyydessä on, mistä etnisyys rakentuu ja mikä määrää ihmisen etnisyyden. En ole saamelaiskäräjien puolella enkä metsäsaamelaisten puolella vaan pelkästään totuuden puolella: minun näkemykseni perustuu todisteisiin ja faktoihin. On aika korvata mielipiteet ja uskomukset tosiasioilla.

 

Sisällys:

1. Historialliset metsäsaamelaiset

2. Nykyiset metsäsaamelaiset

3. Saamelaisuus etnisyytenä

3.1. Sukujuuret

3.2. Kulttuurinen jatkuvuus

3.3. Saamelainen identiteetti

3.4. Saame äidinkielenä

4. Metsäsaamelaisuus on useimmilla uusidentiteetti

5. Loppusanat

  

1. Historialliset metsäsaamelaiset

 Metsäsaamelaisten todellisuus historiallisena kansanryhmänä on kiistaton: Metsä-Lappiin sijoittuva historiallinen Kemin Lappi oli yksinomaan saamelaisten asuttama ennen vuotta 1673, jolloin lapinmaat avattiin suomalaisille uudisasukkaille. Väestö itse ei kuitenkaan kutsunut itseään metsäsaamelaisiksi vaan saamelaisiksi (omilla saamelaiskielillään) tai oman lapinkylänsä asukkaiksi. Kielinäytteitä kuolleista saamelaiskielistä on säilynyt Tornion Lapin puolelta Enontekiöltä sekä Kemin Lapin puolelta Sodankylän, Sompion, (mahdollisesti) Kemikylän ja Kuolajärven lapinkylien vanhoista saamelaiskielistä.

 Metsäsaamelainen oli ulkopuolisten käyttämä nimitys, ja se perustui asuinseutuun ja elinkeinoihin: tunturisaamelaiset paimensivat poroja, kun taas metsäsaamelaiset elivät metsästyksellä, kalastuksella ja keräilyllä. Aivan samoin on voitu puhua myös jokisaamelaisista (Tenolla), merisaamelaisista (Jäämeren rannalla) ja järvisaamelaisista (Inarijärvellä).

 Vaikka Ruotsissakin on puhuttu metsäsaamelaisista, heillä ei ole mitään yhteyttä Suomen metsäsaamelaisiin. Skandinavian saamelaiskielten puhuma-alueet seuraavat yleisesti jokilaaksoja: ne alkavat Ruotsin alavalta metsäseudulta ja jatkuvat Kölivuoriston yli Norjaan. Kunkin saamelaiskielen alueella siis osa puhujista asuu tunturiseudulla ja osa metsäseudulla.

 Suomessa sen sijaan metsäsaamelaisiksi itseään kutsuvat henkilöt polveutuvat sellaisten lapinkylien väestöistä, joiden kielet ovat sammuneet (sekä suomalaisista uudisasuttajista). Historialliset metsäsaamelaiset muodostivat aivan samanlaisia alueellisesti rajautuneita kieliyhteisöjä kuin nykypäivään säilyneet saamelaisryhmät, ja jokaisen lapinkylän alueella näyttää kehittyneen omanlaisensa saamelaismurre.

 

2. Nykyiset metsäsaamelaiset

 Nykyään metsäsaamelaisiksi itseään kutsuva joukko sisältää yksilötasolla tarkastellen hyvinkin erilaisia jäseniä. Pieni osa nykyään itseään metsäsaamelaisiksi kutsuvista kyllä täyttäisi uuteen saamelaiskäräjälakiin kirjatun kielikriteerin, mutta heitä ei jostain syystä ole hyväksytty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Heitä voidaan kutsua statuksettomiksi saamelaisiksi (käsitteestä ks. Sarivaara 2012: Statuksettomat saamelaiset). Sodankylän ja Kittilän alueella kielikriteerin täyttäisivät esimerkiksi eräät Suikkien jälkeläiset sekä Inarissa kasvaneen Matti Eira nuoremman jälkeläiset, koska 1880-luvulla rippikirjoissa alkaneiden äidinkielimerkintöjen perusteella nämä henkilöt olivat ”lapinkielisiä” eli saamenkielisiä.

 On kuitenkin tärkeää korostaa sitä, että kielikriteeri ei milloinkaan täyty Keski-Lapin paikallisten metsäsaamelaisten sukujen kautta, koska näissä suvuissa kieli lakkasi siirtymästä lapsille jo 1800-luvun puolimaissa. Keski-Lappiin asettuneet Suikit olivat Ruotsin alueelta saapuneita pohjoissaamelaisia poropaimenia, kun taas Matti Eira nuorempi oli saamenkielinen ensisijaisesti inarinsaamelaisen äitinsä Valpuri Aikion kautta. Enontekiöltä Inariin saapunut Matti Eira vanhempi sen sijaan on merkitty suomenkieliseksi, vaikka varmasti hän osasi saamea, kun kerran kaikki lapsetkin merkittiin saamenkielisiksi: perheen kotikielenä oli siis selvästi saame.

 Kaikki saamelaisalueen eteläpuolella asuvat vanhoihin keskilappilaisiin sukuihin kuuluvat olivat jo käytännössä suomenkielisiä siinä vaiheessa, kun äidinkielisarake ilmestyi rippikirjoihin 1880-luvulta alkaen. Toki vanhempi väki varmasti vielä osasi siihen aikaan paikallisia saamelaiskieliä, mutta näille kielille ei enää löytynyt päivittäisessä elämässä käyttöyhteyttä eikä tarvetta, kun nuoremmat sukupolvet olivat jo yksikielisesti suomenkielisiä.

 Siksi metsäsaamelaiset yleisesti eivät täytä kielikriteeriä (saamenkielisestä polveutuminen) eivätkä tietenkään myöskään sitä kriteeriä, että heidän vanhempansa olisi hyväksytty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon (hyväksytystä saamelaisesta polveutuminen). (Uudistettu laki saamelaiskäräjistä, 3 §) Laista äskettäin poistettu verolappalaiskriteeri (verolappalaisesta polveutuminen) ei myöskään ole eikä olisi heillä täyttynyt, koska Korkein hallinto-oikeus on alusta saakka huomioinut jo 1990-luvun alussa lain valmistelussa esitetyn takarajan 1875 ja linjannut, ettei elinkeinokriteeriä voi soveltaa kauemmas menneisyyteen kuin kielikriteeriä.

 Vuosikymmenten ajan on virheellisesti kuviteltu, että koska itse laissa ei vuosilukua ollut, niin silloin kuinka varhainen tahansa verolappalaiseksi merkitty esivanhempi olisi riittänyt todistamaan hakijan saamelaisuuden. Lakia ei kuitenkaan lueta irrallisesti sana sanalta, vaan sitä luetaan niin kuin korkein oikeusaste kertoo että sitä luetaan. KHO:n sana on laki – jopa enemmän kuin lakiteksti itse. KHO ei ole milloinkaan hyväksynyt ketään saamelaiskäräjien vaaliluetteloon pelkästään vuotta 1875 varhaisemman verolappalaisen esivanhemman perusteella. (Heinämäki ym. 2017: Saamelaisten oikeuksien toteutuminen)

 Kaikilla nykyisillä metsäsaamelaisilla kyllä on saamelaisia sukujuuria, mutta suurimmalla osalla ne ovat aivan yhtä lähellä tai kaukana menneisyydessä kuin yleensäkin keskilappilaisella väestöllä – ja tämä väestö ei yleisesti ole identifioitunut saamelaisiksi, kuten jäljempänä kerrotaan.

 Toisin kuin historialliset metsäsaamelaiset, nykyiset metsäsaamelaiset eivät muodosta orgaanista alueellista ryhmää, vaan kyseessä on eri alueilta lähtöisin olevien ja eri sukujuuria edustavien yksilöiden yhteysverkosto. Kyseessä ei myöskään ole saamelainen kieliryhmä, koska nämä ihmiset ovat äidinkieleltään suomenkielisiä, vaikka jotkut ovatkin opetelleet jotain saamelaiskieltä. Nykyiset metsäsaamelaiset ovat siis aivan erilainen ryhmä kuin historialliset metsäsaamelaiset tai nykypäivään säilyneet saamelaiset kieliryhmät (Suomessa pohjoissaamelaiset, inarinsaamelaiset ja koltat).

 

3. Saamelaisuus etnisyytenä

 Oheinen pyramidikuvaaja havainnollistaa niiden Suomessa asuvien lukumäärää, joilla on jokin saamelaisuuteen liittyvä yhteys. Ylemmän tason lukumäärä sisältyy aina alemman tason lukumäärään. Käsittelen alla näitä yhteyksiä aloittaen pyramidin pohjakerroksesta ja edeten kohti sen huippua.

 Etnisyys sisältää kaiken ihmiselämään liittyvän, jolla on sosiaalinen ulottuvuus eli jonka useampi ihminen voi jakaa ja jonka osalta esiintyy eroavaisuuksia etnisten ryhmien välillä. Etnisyyden osatekijöitä ovat mm. sukujuuret ja geneettinen perimä, äidinkieli, arvot, uskonto ja uskomukset, elinkeinot, vaatetus, ruokalajit, kampaukset, tatuoinnit, käsityöt ja koristeaiheet, käyttöesineet, asumukset ja muut rakennukset, laulu- ja kertomusperinne jne. Lisäksi etnisellä ryhmällä katsotaan olevan yhteinen tarina historiasta kotiseudullaan sekä jaettu etninen identiteetti. (Esim. Barth 1969: Ethnic groups and boundaries; Baumann 2004: Defining ethnicity.)

 Etnisyys on ryhmäkohtaista, ei yksilöllistä. Kun saman alueen ihmiset jakavat tarpeeksi paljon yhteisiä piirteitä, he kokevat kuuluvansa samaan etniseen ryhmään eli etnokseen (kansaan). Niitä, jotka erottuvat riittävän monen piirteen osalta erilaisina, pidetään johonkin muuhun etniseen ryhmään kuuluvina. Etnisen ryhmän jäsenet jakavat saman etnisen identiteetin, joka sanallistetaan etnoksen nimityksellä eli etnonyymillä kuten saamelainen, suomalainen, japanilainen jne.

 Sekaannusta aiheuttaa se, että suomen kielessä emme valitettavasti erota etnosta (kansaa) ja kansalaisuutta (kansakuntaa) toisistaan, vaan kumpaakin merkitystä kantaa sama nimitys: suomalainen voi tarkoittaa joko etnistä suomalaista, jolloin se ei sisällä esim. saamelaisia, romaneja ja somaleja (nämä ovat kaikki itsenäisiä etnoksia), tai sitten se voi tarkoittaa Suomen kansalaista, jolloin se sisältää myös ne etniset saamelaiset, romanit ja somalit, jotka täyttävät kansalaisuuskriteerin.

 Etniset saamelaiset voivat yksilötasolla erota toisistaan minkä tahansa piirteen osalta: yksi on luterilainen ja toinen on ortodoksi; yksi on poronhoitaja ja toinen on toimistotyöläinen; yksi on lyhyt ja tummatukkainen ja toinen on pitkä ja vaaleatukkainen; yhden äidinkieli on jokin saamelaiskieli ja toisen äidinkieli on suomi. Heillä on kuitenkin kokonaisuutena enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä, niin että he tunnistavat toisensa saamelaisiksi eli käyttävät samaa etnistä nimilappua, joka heijastaa heidän yhteistä etnistä identiteettiään.

 Etnisyyteen kasvetaan ja sitä omaksutaan vauvasta lähtien – etnisyyttä ei voi periä DNA:ssa eikä omaksua lyhyessä ajassa ympäristön ihmisiltä. Edellä viitattu Baumann kirjoittaa: ”Myös etnisyyteen liitytään syntyessä, mutta etninen ryhmä normaalisti määrittelee kulttuuripiirteensä itse.” Etnisyys onkin piirteiltään muuttuvaa: saamelaisuus 100 vuotta sitten oli ulkoisilta ilmenemismuodoiltaan hyvin erilaista kuin saamelaisuus nykyään.

 Mutta se, mikä siirtyy sukupolvelta toiselle, on etninen identiteetti: saamelainen. Jos ryhmän identiteetti ja etnonyymi vaihtuvat, silloin ei voida puhua enää samasta etnisestä ryhmästä, vaikka käytännön elämässä monikaan asia ei muuttuisi. Tämä on syynä siihen, miksi saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan keskilappilaiset suvut eivät ole saamelaisia: väestön identiteetti ehti jo lakata olemasta saamelainen.

 Kaikissa saamelaiskielissä on säännöllisesti kehittynyt vastine kantasaamen etnonyymille *sāmēlāńće̮ ’saamelainen’, jolla on ikää lähes 2000 vuotta. Ja koska se on säännöllinen vastine suomalaiselle heimonimelle hämäläinen (ne palautuvat aikaisempaan asuun *šämalaŋći, ja samat äännevastaavuudet näkyvät monissa saamelaiskielten ja suomen yhteisissä uralilaisesta kantakielestä perityissä sanoissa), tämä etnonyymi ja siihen liittyvä etninen identiteetti on syntynyt ehkä lähes 3000 vuotta sitten.

 Hämäläiseksi nykyään identifioituva väestö on kuitenkin liittynyt etnisten suomalaisten joukkoon siinä vaiheessa, kun Ruotsin vallan aikana alkoi kehittyä yhteinen etninen identiteetti niille itämerensuomalaisille heimoille, jotka asuivat saman valtakunnan alueella. Alkuaan etnonyymi suomalainen sisälsi vain varsinaissuomalaisen heimon. Tietysti hämäläisiä ei ennen sitäkään olisi varmastikaan tunnistettu etnisiksi saamelaisiksi, vaan heille oli jo vuosituhansien aikana kehittynyt täysin oma ja erillinen etninen identiteetti.

 Vaikka saamelaiskansallinen poliittinen liikehdintä on alkanut vasta 1900-luvulla, se pohjautuu kaikkien saamelaisryhmien ikivanhaan yhteiseen etnonyymiin. Tämä kerrottakoon tiedoksi niille tietämättömille, jotka levittävät valetta, jonka mukaan saamelainen olisi vasta äskettäin keksitty nimitys. Se on tietysti lainattu suomen yleiskieleen vasta lähimenneisyydessä, mutta saamelaiskielissä se on ikivanha.

 

3.1. Sukujuuret

 Etnisyys ei määräydy kaukaisista sukujuurista, vaan etnisyyteen kasvetaan. Vain vanhempien tai muiden kasvattajien etnisyys ja etninen identiteetti siirtyy lapselle – hänelle ei tietenkään mitenkään voi loikata ammoin kuolleiden esivanhempien etnisyys. Meillä kaikilla voi olla esivanhempia kymmenistä eri etnisyyksistä, mutta silti oma etnisyytemme on vain se yksi (poikkeustapauksissa kaksi), johon meidät on kasvatettu. 1700-luvun skotti sukupuussamme ei tee meistä itsestämme etnistä skottia, eikä tietenkään 1700-luvun saamelainenkaan sukupuussamme tee meistä itsestämme etnistä saamelaista.

 Nyky-Suomessa niiden ihmisten lukumäärä, joilla on saamelaisia esivanhempia asiakirjojen aikasyvyydellä, on suunnilleen sadan tuhannen suuruusluokassa. Saamelaisia on kuitenkin näistä vain runsaat 10 000. Tämä tarkoittaa sitä, että peräti yhdeksässä sukulinjassa kymmenestä saamelainen etnisyys ja identiteetti on vaihtunut suomalaiseksi. Tämä liittyy assimilaatioon: valtaväestöt ja enemmistöt ovat aina ja kaikkialla tehokkaasti sulauttaneet vähemmistökansojen jälkeläisiä itseensä. Yhä nykyäänkin saamelaisten jälkeläisiä ”vuotaa” jatkuvasti etnisiin suomalaisiin.

 

3.2. Kulttuurinen jatkuvuus

 Kaikkialla maailmassa vallitsee kulttuurinen jatkuvuus ainakin jonkinasteisena. Vain sellaisissa epätodennäköisissä tapauksissa, että koko aiempi väestö olisi välittömästi kuollut ja kaikki heidän rakennelmansa ja käyttöesineensä olisivat välittömästi tuhoutuneet, mitään piirteitä heidän kulttuuristaan ei olisi voitu omaksua uuden väestön käyttöön. Silti nykyinen etninen ja kielellinen tilanne on kaikkialla hyvin nuori, korkeintaan muutamien tuhansien vuosien ikäinen.

 Tämä osoittaa, että etnistä tai kielellistä jatkuvuutta ei mitenkään voi päätellä kulttuurisesta jatkuvuudesta. Päinvastoin: kulttuurinen jatkuvuus vastaa yleensä kaikkialla etnis-kielellistä epäjatkuvuutta, kun katsotaan tarpeeksi kauas taaksepäin. Uusia kansoja kielineen on levinnyt alueelle, ja nämä ovat sitten sulauttaneet alueen aiemman väestön itseensä (mutta toki on myös tapauksia, joissa uusi kansa ei tässä onnistu vaan sulautuukin itse alueen aikaisempaan kansaan).

 Keski-Lapin nykyväestöllä on tietysti kulttuurisia juuria lapinkylien saamelaisajalta, koska totaalista kansanmurhaa ei ole tapahtunut (koska kuten edellä todettiin, lapinkylien suvuilla on nykyjälkeläisiä sadan tuhannen suuruusluokassa). Saamelaisilta esivanhemmilta perittyjen kulttuuripiirteiden jatkuvuus (metsästys, kalastus, vaatetus, esineet, ruoat tms.) ei kuitenkaan voi tehdä kenestäkään etnistä saamelaista. Selvästi suurin osa henkilöistä, joiden kulttuuriin tällaisia saamelaisperäisiä piirteitä kuuluu (arviolta 50 000), on etnisiä suomalaisia. Etnisiä saamelaisia on edelleen vain vähän yli 10 000.

 

3.3. Saamelainen identiteetti

 Kun puhutaan etnisestä identiteetistä, tarkoitetaan yleensä sen jatkuvuutta sukupolvelta toiselle. Kiistattomia etnisiä saamelaisia ovat ne, joilla tämä jatkuvuus todistetusti vallitsee. Tärkeä raja tässä on saamelaisalueen raja: rajan pohjoispuolella väestö on laajalti säilyttänyt saamelaisen etnisen identiteetin nykypäivään saakka, kun taas sen eteläpuolella Keski-Lapissa väestö ei yleisesti ole saamelaista identiteettiä säilyttänyt, vaan heidän etnisyytensä on vaihtunut suomalaiseksi.

 Utsjoen saamelaiset säilyttivät kielensä parhaiten ja pisimpään, ja Inarinkin saamelaiset säilyttivät kielensä laajasti pitkälle 1900-luvulle, vaikka 1900-luvun lopulla inarinsaamen siirtyminen lapsille olikin todella vähäistä. Vain nykyisessä Ivalossa sijainnut Kyrön suomalaiskylä oli täysin suomenkielinen jo 1800-luvulla. Enontekiön saamelaiset oli kyllä merkitty suomenkielisiksi jo 1800-luvun lopussa (paitsi äskettäin muualta muuttaneet), mutta heidät listattiin rippikirjojen lopussa lappalaisiksi perustuen muihin etnisiin tuntomerkkeihin kuten vaatetukseen, kota-asumiseen ja poropaimentolaisuuteen. Lisäksi seurakuntien välillä oli eroja samojenkin henkilöiden äidinkielimerkinnöissä. Esimerkiksi Sodankylään muutettuaan Guttorm Niilonpoika Magga (s. 1843) sai äidinkielimerkinnäkseen ”suomi ja lappi”, vaikka aiemmin Enontekiöllä hänen äidinkielimerkintänsä oli ollut ”suomi.”

 Nykyisen saamelaisalueen eteläpuolella asuva väestö sen sijaan suomalaistui vahvasti 1700-luvulta alkaen elinkeinoiltaan, vaatetukseltaan ja muilta kulttuuripiirteiltään, ja 1800-luvun puolivälin tienoilla viimeisetkin saamenkieliset vanhemmat lakkasivat siirtämästä kieltä lapsilleen: väestö muuttui suomenkieliseksi. Epäilemättä silti vielä 1900-luvulla oli elossa ihmisiä, jotka olivat lapsena oppineet vanhaa saamea.

 Siinä vaiheessa, kun 1800-luvun lopulla Sodankylän Vuotson seudulle muutti pohjoissaamelaisia Enontekiöltä ja Norjan puolelta, paikallinen väestö nähtävästi piti näitä lappalaisina mutta itseään ei enää. 1900-luvulla tämän muutoksen vahvistavat paikallisväestön näkemykset sanomalehtien haastatteluissa ja mielipidekirjoituksissa: heidän silmissään lappalaiset ja sittemmin (etnonyymin päivityttyä suomen kieleenkin) saamelaiset olivat ”niitä muita”, eivät ”meitä.” Tapio Nykänen kirjoittaa kirjassaan Lapin ihminen (2022: 95) näin:

 ”Sompio- ja Pohjoiskaira-lehtien vuosikertojen 1978–1998 tarkastelu viittaa siihen, että sata vuotta myöhemmin saamelaisuus yhtä kaikki oli muuttunut Kemin-Sompion seudulla eräänlaiseksi naapureiden identiteetiksi ja toisaalta alueen vanhaan historiaan liittyväksi asiaksi. - - Juttujen sisältö oli keskenään hyvin samankaltainen: niissä esiteltiin vanhaa saamelaista asutusta ja kulttuuria ja esitettiin suoraan, että vanha metsäsaamelainen kulttuuri on alueella korvautunut suomalaisella kulttuurilla. Samalla jutuissa kuitenkin huomautettiin, että vanhat saamelaiset ovat olleet monien nykyisten alueiden asukkaiden esi-isiä.”

 Saamelaisen identiteettinsä säilyttäneitä poikkeuksia saattaisivat olla sellaiset suvut, joiden lähiesipolvissa on todistettavasti saamelaisia. Esimerkiksi joillakuilla Suikki-sukuisilla on saamenkielisiksi vielä 1800-luvun lopussa merkittyjä esivanhempia. Lisäksi Kittilässä on Matti Eira nuoremman (s. 1890) jälkeläisiä; hän löytyy 1900-luvun taitteessa saamenkieliseksi merkittynä yhdessä äitinsä ja sisarustensa kanssa, kun taas isä Matti Eira vanhempi on merkitty suomenkieliseksi. Lapsista tuli siis saamenkielisiä pääasiassa heidän inarinsaamelaisen äitinsä Valpuri Aikion vuoksi, jolla suomi oli vielä selvästi heikompi kieli.

 Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon voi hakeutua henkilö, joka täyttää jonkin laissa mainitun saamelaisen kriteerin (nykylaissa [1] polveutuminen saamenkielisestä vanhemmasta, isovanhemmasta tai isoisovanhemmasta tai [2] polveutuminen vaaliluetteloon hyväksytystä saamelaisesta) ja joka identifioituu saamelaiseksi. Saamelaiskäräjät ylläpitää ja täydentää rekisteriä hyväksytyistä saamelaisista ja heidän jälkeläisistään, ja sen perusteella täysi-ikäisille ja muuten äänioikeutetuille saamelaisille lähetetään tieto saamelaiskäräjien vaaleista. Vuoden 2023 vaaleissa Suomen saamelaiskäräjien rekisterissä oli 11 589 saamelaista, joista äänioikeutettuja oli 6060. Enää 29 % saamelaisista asuu saamelaisten kotiseutualueella.

 

3.4. Saame äidinkielenä

 Suomessa on tällä hetkellä noin 2500 saamenkielistä. Näistä noin 2000 puhuu äidinkielenään pohjoissaamea, kun taas inarinsaamea ja koltansaamea puhuu kumpaakin jokunen sata henkilöä. Hyväksytyistäkin saamelaisista siis selvä enemmistö (yli 75 %) on suomenkielisiä: he eivät ole enää oppineet vanhemmiltaan saamea. Kaikki saamenkieliset saamelaiset (mahdollisesti äsken naapurimaista muuttaneet pois lukien) ovat tiettävästi nykyään kaksikielisiä, eli suomikin on heillä äidinkielen tasoinen kieli.

 Äidinkieleltään saamenkielinen on aina myös etninen saamelainen, mutta vain yksi neljästä etnisestä saamelaisesta on siis saamenkielinen. Saamelaisten jälkeläisiä ”vuotaa” jatkuvasti etnisiin suomalaisiin: etenkään, jos he eivät puhu saamea eivätkä ole koskaan eläneet saamelaisalueella, heidän voi olla vaikea tavoittaa ja tuntea sitä saamelaisuutta, johon he voisivat identifioitua. Silloin he kokevat todennäköisemmin yhteenkuuluvuutta asuinseutunsa enemmistön eli etnisten suomalaisten kanssa, vaikka olisivatkin tietoisia saamelaisjuuristaan.

 

4. Metsäsaamelaisuus on useimmilla uusidentiteetti

 Suurimmalla osalla itseään metsäsaamelaisiksi kutsuvista kyse on uusidentiteetistä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei saamelainen etninen identiteetti ole periytynyt heidän perheessään katkeamatta sukupolvesta toiseen. Vuoden 2019 Valtioneuvoston selvityksessä Metsälappalainen kulttuuri ja sen edistäminen haastatelluista 350:stä henkilöstä peräti 60 % itse tunnusti, ettei saamelainen identiteetti ole ollut heillä lapsesta saakka (kuva alla).

 

Kuinka moni lopuista vastaajista kaunisteli totuutta omaksi edukseen, sitä emme saa tietää. Edellä kerrotun perusteella todistusvelvollisuus on niillä, jotka väittävät saamelaisen identiteetin säilyneen perheessään katkeamatta. Todennäköisyys saamelaisen identiteetin jatkuvuuteen on suurin niissä suvuissa, joissa lähiesipolvissa on joku kiistattoman saamelaisryhmän jäsen (pohjoissaamelainen, inarinsaamelainen tai koltta). Keskilappilaisten sukujen kohdalla kirjallisia lähteitä penkomalla saattaa olla löydettävissä todisteita joidenkin perheiden väitteiden tueksi.

 Vaikka saamelaiskäräjien toimijoilta on viime vuosikymmeninä kuultu sellaisiakin syytöksiä, että Lapin suomalaiset päättivät ryhtyä saamelaisiksi päästäkseen osallisiksi mahdollisista/toivotuista maa- ja vesioikeuksista, niin käytännössä kuitenkin yleisin syy saamelaisen uusidentiteetin omaksumiseen on etnisyyden väärinymmärtäminen. On virheellisesti kuviteltu (ja suuri joukko kuvittelee edelleen), että jos sukupuusta löytyy saamelaisia esivanhempia, niin se tekisi nykyhenkilöstä itsestäänkin saamelaisen. Näinhän ei todellisuudessa ole, kuten edellä olen selittänyt – etninen saamelaisuus edellyttää henkilöltä paljon enemmän kuin vain saamelaisia esivanhempia. Saamelaiset esivanhemmat ovat vain ensimmäinen porras kohti etnistä saamelaisuutta.

 Toisaalta ei voida ohittaa sitä, että sadat vanhoja keskilappilaisia sukuja edustavat ihmiset eivät koe etnisen suomalaisuudenkaan sopivan heihin. Siksi asiaa ei voida tarkastella vain mustavalkoisena ”saamelainen vai suomalainen” -kysymyksenä. On hyvin mahdollista, että heidän identiteettinsä ei todellisuudessa vastaa kumpaakaan näistä etnisistä identiteeteistä.

 Esimerkiksi 1990-luvun alussa, kun kiista puhkesi valmisteilla olevan saamelaiskäräjälain vuoksi, paikallinen vastaliike Enontekiöllä luonnehti itseään lantalaisiksi (Pääkkönen 2008: 216: Saamelainen etnisyys ja pohjoinen paikallisuus): ”Saamelaislakiehdotusta vastaan asettuva intressipositio nimetään siinä lantalaisiksi – siis saamelaisten suomalaisesta pääväestöstä perinteisesti käyttämällä nimellä. Argumenttien sisältö on olennaisissa kohdin samanlaista kuin mitä myöhemmin saatiin lukea uuslappalaisten teksteistä. Tietyt diskursiiviset peruspiirteet näyttävät syntyneen jo siinä vaiheessa kun lappalainen-nimitys ei vielä ollut vakiintunut vastamobilisaation tunnukseksi.”

 Kun saamelaiset olivat hylänneet vanhan suomenkielisen nimilappunsa lappalainen, se oli jäänyt vapaaksi, joten vastaliike omaksuikin sen omaan käyttöönsä. Vaikka se vanhastaan on ollut suomenkielinen nimitys saamelaiselle (verolappalainen kehittyi myöhään sen yhdeksi sivumerkitykseksi) ja ihmiset ovat tästä tietoisia, niin silti metsälappalaisselvityksessä vuonna 2019 haastatelluista henkilöistä 58,2 % kutsui itseään mieluiten metsälappalaisiksi ja vain 23,6 % metsäsaamelaisiksi.

 Todistusaineisto on kokonaisuudessaan seuraava:

1.    Keskilappilainen väestö yleensä ei ole 1900-luvun jälkipuolella identifioitunut lappalaiseksi tai saamelaiseksi.

2.    1990-luvun alussa vastaliike identifioitui aluksi kirjavasti ja vasta ajan mittaan heidän piirissään vakiintui nimitys lappalainen.

3.    Vielä vuonna 2019 metsäsaamelaisten enemmistö vierasti nimitystä saamelainen ja identifioitui mieluummin lappalaiseksi.

4.    Vuonna 2019 jopa 60 % metsäsaamelaisista myönsi uusidentiteetin.

5.    Yhteistä metsäsaamelaisille on, että he eivät identifioidu suomalaisiksikaan; tämä on tullut liikkeen piirissä ilmi jo heti saamelaiskiistan alkuvaiheissa.

 Neljä ensimmäistä kohtaa todistaa sen, että saamelaisuuden osalta kyse on uusidentiteetistä (ellei kirjallisista lähteistä voida todistaa perhekohtaista saamelaisen identiteetin jatkuvuutta). Viides kohta puolestaan todistaa, ettei heitä voida silti väittää etnisiksi suomalaisiksikaan. Kyse näyttää siis olevan omanlaisestaan ryhmäidentiteetistä, joka jää saamelaisuuden ja suomalaisuuden väliin. Kun parempaakaan nimilappua ei ole keksitty, lappalainen sopii kuvaamaan tätä ryhmää.

  

5. Loppusanat

 Metsäsaamelaiset ovat viime vuosina korostaneet olevansa yksi neljästä Suomen saamelaisryhmästä. Todellisuudessa he eivät kuitenkaan ole samanlainen ryhmä kuin Suomen kiistattomat saamelaisryhmät, eikä heidän saamelaisuutensa ole edes pitävästi todistettavissa. Useimpien kohdalla saamelaisessa identiteetissä kyse on vain henkilön omasta uskomuksesta, joka perustuu etnisyyden väärinymmärtämiseen: kuvitellaan virheellisesti, että saamelaiset esivanhemmat tekisivät henkilöstä itsestään saamelaisen. Edellä esitetyt todisteet viittaavat pikemminkin siihen, että metsäsaamelaiset edustaisivat aivan erillistä ryhmäidentiteettiä saamelaisuuden ja suomalaisuuden välissä.

 Saamelaisuuden omistajuus tulee aina olemaan kiistattomilla saamelaisryhmillä, eikä heillä ole mitään velvollisuutta hyväksyä mukaan ketään, jota he eivät pidä etnisyydeltään oikeana saamelaisena. Täytyy myös ymmärtää luonnollinen tarve suojella omaa etnisyyttä: mitä enemmän uusia metsäsaamelaisia ilmestyy esiin, sitä enemmän saamelaisia pelottaa, että muukalaiset valtaavat heidän etnisyytensä.

 Kaikesta huolimatta on selvää, että metsäsaamelaisuus on täällä jäädäkseen – tämä ryhmäidentiteetti on jatkuvasti voimistunut, eikä identiteettiliikehdintä näytä hiipumisen merkkejä. Vaikka metsäsaamelainen identiteetti onkin useimmilla etnisyyden väärinymmärtämiseen perustuva uusidentiteetti, täytyy muistaa, että sellaisenakin se on silti henkilölle itselleen todellinen identiteetti. Kun tällainen saamelaiseksi identifioituva sitten ei koekaan hyväksyntää uuden etnisen yhteisönsä piirissä, siitä seuraa pettymystä, turhautumista, surua ja muita tuntemuksia, jotka heikentävät elämänlaatua.

 Lisäksi on jo kasvamassa sellainen sukupolvi, jolle metsäsaamelaisuus on kasvatuksessa annettu ainoaksi etniseksi identiteetiksi. Nämä lapset eivät voisi identifioitua mihinkään muuhun etnokseen kuin saamelaisuuteen yhtään enempää kuin vauvana Kiinasta Suomeen adoptoitu voisi identifioitua mihinkään muuhun etnokseen kuin suomalaisuuteen. Saamelaiskäräjien piirissä olisi hyvä miettiä asiaa tältäkin kannalta.

 Suomen kiistattomien saamelaisten piirissä olisi hyvä tiedostaa sekin, että vaikka heidän omasta suppeasta, lähinnä Suomen saamelaisalueeseen rajoittuvasta näkökulmastaan Keski-Lapin metsäsaamelaiset saattavat näyttää eri porukalta, niin laajemmassa saamelaisessa perspektiivissä nämä erot voisivatkin näyttää huomattavasti vähäisemmiltä. Saamelaisiahan asuu neljän eri valtion alueella, ja kulttuurikuvaltaan esimerkiksi Venäjän Kuolan itäisimmät saamelaiset ja Keski-Skandinavian eteläisimmät saamelaiset ovat jo hyvin erilaisia kuin Suomen kiistattomat saamelaisryhmät. Tätä taustaa vasten arvioitaessa Suomen Keski-Lapin metsäsaamelaiset eivät enää näyttäytyisikään yhtä poikkeavan erilaisina.

 Monilla Suomen pohjoissaamelaisilla on sukulaisia Norjan tai Ruotsin puolella, mikä saattaa entisestään kaventaa heidän näkemystään saamelaisuudesta. Helposti saattaa kehittyä sellainen harhakuva, että saamelaiset kaikkialla ovat juuri sellaisia kuin he itse. Heidän olisi hyvä muistaa, että saamelaisuus ei ole suppea sukuyhteisö vaan laaja etninen yhteisö, joka koostuu monesta eri heimosta, joilla kullakin on oma kielensä, oma kulttuurinsa ja omat sukujuurensa. Saamelaiset eivät ole edes geneettisesti yhtenäinen väestö (Tambets ym. 2018: Genes reveal traces of common recent demographic history for most of the Uralic-speaking populations; Peltola ym. 2026: Bioarchaeological analysis illustrates the life of a 16th-century Sámi individual from Kitka, Kuusamo, northern Finland).

 Saamelaiskäräjien piirissä kannattaisikin miettiä jo tulevaisuutta: olisiko voimien yhdistäminen sittenkin kaikkien kannalta parempi ratkaisu kuin jatkuva riitely ja blokkiutuminen? Saamelaiset ovat etenkin Suomessa hyvin vähälukuinen joukko, ja uudet kiihkeät aktivistit voitaisiin valjastaa toimimaan yhteisen saamelaispolitiikan hyväksi. Jonkinlainen metsäsaamelaisten ulkojäsenyys saamelaiskäräjillä esimerkiksi oman osaston ja vaikka yhden saamelaiskäräjien kokoukseen osallistuvan tarkkailijajäsenen (jolla aluksi voisi olla puheoikeus muttei äänioikeutta) muodossa voisi olla riittävä tunnustus ja kompromissiratkaisu pitkäaikaisen kiistan liennyttämiseksi.

 Aivan erillinen kysymys koskee sitten maa- ja vesioikeuksia. Yleisen oikeustajun mukaan niiden osalta olennaista pitäisi olla polveutuminen alkuperäisistä asukkaista, täysin riippumatta nykyisestä etnisyydestä. Eihän se tunnu oikeudenmukaiselta, jos muualta tulevat alkuperäiskansan jäsenet saisivat oikeuksia yli paikallisväestön. Toisaalta 1800-luvulla saapuneiden pohjoissaamelaisten sukujuuret ovat jo kietoutuneet yhteen paikallisväestön sukujuurten kanssa, koska tulokkaat eivät ole tietenkään pariutuneet vain omassa piirissään. Heidän oikeuksiaan ei siis voi asettaa yhtään sen vähäisemmiksi kuin muillakaan paikallisilla suvuilla.